keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Ei kipuu, ei hyötyy


PAamulla suurin osa leiriläisistä heräsi auringon valoon jo klo 6.30, osaa kuitenkin piti käydä herättelemässä klo 9.10. Aamupalalla maistui puuro ja tee - metsässä maistuu kaikki !
Aamupalan voimalla leiriä jaksettiin lähteä siirtämään Kapiavedeltä kanootein. Sää suosi melojia ja melonta sujui poikkeuksellisen hyvin pienestä tuulesta huolimatta. 

 
Mustalammin vuorella sijaitsevalta näköalatornilta näki koko Mustalampi. Nähtävyys toimi samalla levähdyspaikkana melontamatkan aikana.



Pitkän matkan päätteeksi saavuttiin Kuutinkanavalle mihin pystytimme leirin.
Ruoka maistui jo kaikille melojille.


Ruokailun jälkeen lähdimme kävelylle jonka tavoitteena oli nähdä majava.




Majavista oli jäljellä vain syödyt puut, sekä pieni pesä, joka oli selkeästi hylätty jo vuosia sitten.
Illan päätteeksi kaikki kokoontuivat yhdessä leirinuotion ääreen yhteiseen iltaohjelmaan jossa leikittiin ja kerrottiin mennyttä sekä tulevaa päivää. Heittoveitsien heittely oli yksi päivän kausikoista puuhista.


Päivän otsikon valitsivat leiriläiset, joka viittaa varmaankin jatkuviin punnerrusharjoitteisiin.

Päivän kruunasi Annen liittyminen joukkoon iloiseen. :) 


 Blogin päivittäminen Kuutinkanavalla on mahdotonta sillä netti ja puhelin yhteydet eivät toimi. Olemme kaikki kunnossa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti